8.3.2013

Tuulta ja täpinää

Keskiviikkona oli hyvin hyvin hurjan tuulinen päivä, tästä huolimatta maneesi oli meille varattuna ja aioimme myös vuoromme käyttää. Hyppäämään pääsee muutenkin niin harvoin, koska joka päivälle on varattu useita koulutunteja. Ali oli poikkeuksellisen täpinöissään, kaikesta muusta kuin esteistä. Maneesi paukkui ja nitisi tuulen takia ja aurinko muodosti myöskin seinille ja pohjalle vaihtelevia varjoja. Näistä hevoseni sitten vasta riemastui ja poikkeuksellisesti kielsi ensimmäisille verryttely esteille. Epävarmuus tarttui myös minuun ja aloimme yhdessä miettimään, että onkohan tämä nyt ihan hyvä idea?

Onneksi Elli (Alin vuokraaja) oli auttamassa minua, hänestä oli suuri apu reippaan luonteensa kanssa. Hän auttoi esteiden kantamisessa ja kuvasi myös muutaman videopätkän. Itsekkin sitten taas rohkaistuin ja totesin Alille, että nyt teemme ryhdistäytymis liikkeen. Loppu hypyt menivätkin taas paremmin ja hyvällä temmolla, mutta kokonaisuus oli kyllä poikkeuksellisen erikoinen. :D Ongelmat meillä nimenomaan ovat olleen täysin erilaisia, mutta kyllä kolisevat pellit ja varjonäytökset saavat olotilan aika tukalaksi, ehkä mieleen muistui Laukaan maneesi, vaikka tiedän että meillä sellaista riskiä ei olekaan..
No oli miten oli, tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin ja mielessäni onkin jo uudet tehtävät, kiitos siitä Ellille! :)


4 kommenttia:

  1. Kiva uusi ulkoasu! :) Villit pukit tuossa jälkimmäisessä videoissa, toisella on ainakin kivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos, koko ajan tätä yritän kehitellä. Ali sää välillä hepuleita, kun yrittää tehdä laukan vaihtoa.. :D

      Poista
  2. Voisitko joskus kuvata estereeneistä pidempää pätkää eikä vain yksittäisiä hyppyä? Olisi kiva nähdä välien ratsastamista enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juu onnistuuhan tämä, radat ovat vain pätkitty sen takia että latautuisivat nopeammin. Jo minuutin pätkän lataamiseen youtubeen voi mennä puoli tuntia, kun menee "HD" tasoisena.. :)

      Poista

Kiitos viestistäsi, vastaan siihen mahdollisimman pian! :)