8.5.2013

Elämän ilot ja surut..

Hei kaikille, en ole vähään aikaan kirjoitellutkaan, ja syy on varsin yksinkertainen.

Hevosen sairasloma loppui vihdoin ja olen päässyt ratsastamaan vasta yhden kerran ja tänään kokeilen seuraavaa. Toivottavasti Alin jalka voi yhtä hyvin, kuin toivoisin. Mikäli jotain dramaattista kävisi, lähdemme saman tien vermoon kuvattavaksi.

Toinen syy löytyykin tästä:


Olen ollut auttamassa äitiäni Sipoossa, "Villa Bäbie's Gårdilla."
Yhteinen rakas dobermann narttumme "Bebe" pyöräytti vaivaiset 14 pentua.
Synnytys alkoi perjantain-lauantai välisenä yönä klo 00.00,
9 pentua syntyi luonnollisesti, mutta polttojen vähetessä, kiiruhdimme Ell Hertan päivystykseen heti 9.00 aamulla.
Päädyttiin keisarinleikkaukseen, jossa saatiin loput lapset ulos ja samalla poistettiin kohtu.  Valitettavasti kaksi pentua eivät selvinneet ja saldoksi jäi 12 kappaletta.
Yksi ruskea narttu menehtyi myöhemmin kotona, sillä emolla ei ollut kaikki hyvin.
Päädyimme tiistaina taas Ell Herttaan heti aamusta, jossa Bebe sai runsaasti nesteytystä.
Nyt toistaiseksi kaikki lapset voivat hyvin, mutta maidon tuotanto on edelleen iso ongelma.
Suuri kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille, jotka ovat tarjonneet keinoemoja ja hyviä lisäruokinta reseptejä! Nyt pitää taas lähteä ruokkimaan noita pikku myyriä<3


1 kommentti:

Kiitos viestistäsi, vastaan siihen mahdollisimman pian! :)